Matkailuliiketoiminnassa pitää näkyä ja kuulua, tavoittaa asiakkaat ja olla näiden tavoitettavissa. Parasta olisi, jos pystyisi vielä tunnistamaan asiakkaiden tarpeet perinpohjaisesti eikä olisi haitaksi tuntea omia kilpailijoitakaan. Sosiaalinen media on tämänpäivän ratkaisu kaikkiin näihin haasteisiin.
Sosiaalisessa mediassa hyödynnetään ilmaisia teknologia-alustoja, joihin käyttäjät luovat itse sisällön. Tietoa rakennetaan ja julkaistaan siis yhdessä muiden käyttäjien kanssa - sosiaalisesti.
Sosiaalisen median avulla matkailuyrittäjä voi rakentaa haluamansa imagon ja markkinoida palveluitaan - jopa ilmaiseksi! Sosiaalinen media avaa matkailuyrittäjälle uuden viestintäkanavan. Se ei korvaa vanhoja markkinoinnin keinoja, mutta antaa työvälineitä nykyisten asiakasverkostojen ylläpitoon ja kehittämiseen.
Kukapa olisi parempi kertomaan palveluistasi kuin tyytyväinen asiakas? Sosiaalisessa mediassa matkailijat ovat verkostoituneet omien kiinnostuksen kohteidensa mukaan yhteisöiksi, joissa he keskustelevat itseään kiinnostavista asioista. Parhaimmillaan asiakkaat toimivat matkailuyrittäjän markkinoijina ja suosittelevat hänen palvelujaan muille yhteisön jäsenille.
Eräs esimerkki tällaisesta spontaanisti käyttäjien itse luomasta verkkopalvelusta on Lapsiperheiden retkiopas pääkaupunkiseudulle.
Suomalaiset ohjelmistotalot ovat aktiivisia sosiaalisten medioiden kehittäjiä, esimerkkeinä vaikkapa Habbo Hotel ja Jaiku. Myös matkailualalle on kehitetty uusia globaaleja matkailupalveluja kuten Dopplr tai TripSay. Suomalaiset ovat siis kunnostautuneet sosiaalisen median palvelujen tarjonnassa ja nyt on aika panostaa myös kotimaisten matkailupalvelujen kansainväliseen näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa.
Sinun ei tarvitse olla tietotekniikan asiantuntija, jotta voisit tuottaa sisältöä sosiaaliseen mediaan. Sosiaalisen median käyttö on tehty niin helpoksi, että kuka tahansa oppii sen nopeasti. Alkuun päästäksesi tarvitset vain tietokoneen, nettiyhteyden ja tämän sosiaalisen median oppaan - ja kohta sinäkin hoksaat sosiaalisen median hyödyt!